FI*Tassukedon  

Tietoa meistä

Laura Jääskeläinen

FI*Tassukedon Norjalaiset metsäkissat

Pientä kasvatusta Kirkkonummella. Tarkoituksena kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia  FiFe:n rotumääritelmän mukaisia Norjalaisia metsäkissoja. Kissat ovat ennenkaikkea rakastettavia perheenjäseniä. Kasvattajanimeni FI*Tassukedon hyväksyttiin FiFessä 21.3.2021, olen siis kasvatusurani alkutaipaleella. Haluan olla mukana ylläpitämässä tätä upeaa rotua, kuulunkin  tällähetkellä Norjalainen metsäkissa ry:n hallitukseen.


Perheessämme on aina ollut kissoja, omat ensimmäiset kissani tulivat vuonna 2017. Kauaa ei tarvinnut miettiä mikä se oma rotu olisi, Norjalainen metsäkissa oli aikalailla heti selvä valinta.

Rodun  yleinen terveys ja luonne olivat tärkeitä valinnassa. Myös karvanpituus oli mikä minua miellytti. Pienenä miellä oli myös naapurissa Norjalaisten metsäkissojen kasvattaja, jonka luona kävimme aina pentuja leikittämässä ja ihailemassa upea turkkisia ja seurallisia aikuisia kissoja, ihastus rotuun on saattanut saada myös täältä pienen sysäyksen.

Perheen vanhat kotikissamme yksi oli pidempi karvainen , ja juuri tämä Myy-kissa oli se minun kissani, Myy tykkäsi olla sylissäni ja yhteiset kampaushetket olivat mitä parhainta hemmottelua kissalle. 17-vuotiaaksi eli tämä viimeisin perheen kissamme, kun on 20vuotta asunut kissojen kanssa, ei koti ollut koti ilman kissaa. Niimpä vuonna 2017 löytyivät ne omat ensimmäiset ihanat.

Rotukissa maailma on opettanut aivan valtavasti lisää kissoista, vaikka meillä oli aina kissoja ja niistä tiesi paljon.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita